Uralla Podcastin kuudennessa jaksossa juontaja Kristi Loukusa on saanut vieraakseen Talenomin Suomen henkilöstöpäällikön Päivi Voutilaisen. Jaksossa syvennytään Voutilaisen kanssa hänen urapolkuunsa ja kokemuksiinsa johtajuudesta sekä Talenomin johtamismalliin, joka on uudistettu lähivuosina. Talenom on vuonna 1972 Oulussa perustettu tilitoimisto, joka työllistää nykyisin pelkästään Suomessa noin tuhat henkilöä ja on vuosien saatossa kasvanut kansainväliseksi pörssiyhtiöksi. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 83 miljoonaa euroa.

Moni saattaa ajatella, että tilitoimistoarki on rutiininomaista ja jopa kuivaa, mutta Voutilainen toteaa, että kun työn kärkenä on asiakaspalvelu, ovat päivät vaihtelevia. Talenomilla rutiininomaiset tehtävät on myös pitkälti automatisoitu.
“Olemme olemassa yrittäjiä varten ja meillä on niin laajasti osaamista, että voimme oikeasti auttaa yrittäjiä siinä, missä he arjessa apua tarvitsevat”, Voutilainen toteaa. Yhtiön tärkeimmät arvot ovatkin välittäminen, tahto ja rohkeus: Talenomilla elää välittämisen kulttuuri. Asiakkaiden lisäksi myös työkavereista välitetään aidosti, ja yhtiöllä panostetaan siihen, että henkilöstön ääni saadaan kuuluviin ja heidän tyytyväisyydestään pidetään huolta.
Talenomilla henkilöstöä pidetään yrityksen tärkeimpänä voimavarana ja henkilöstötyytyväisyyttä mitataan säännöllisesti, kuten myös asiakastyytyväisyyttä.
“Jos emme pidä huolta työntekijöiden hyvinvoinnista, niin se johtaa lopulta siihen, ettei meillä ole edes bisnestä, jota tehdä.”, Voutilainen kertoo. Yhtiössä ollaan hyvin kiinnostuneita siitä, mitä henkilöstö ajattelee, kokee ja tuntee sekä missä on heidän mielestään kehittämisen varaa, sillä tyytyväinen henkilökunta on korreloi asiakastyytyväisyyteen asti.
“Esihenkilö onnistuu työssään silloin, kun hänen tiiminsä onnistuu”, Voutilainen tiivistää.

Sittemmin Talenomin johtamismallia on uudistettu, sillä heidän mielestään kerran vuodessa käytävä kehityskeskustelu tuntui riittämättömältä. Tarvittiin lisää keskustelua työntekijöiden ja esihenkilöiden välillä, jotta projektien ja hektisen arjen keskelle löydettäisiin mahdollisimman hyvä ymmärrys henkilötasolla. Keskustelun määrää on lisätty huomattavasti: esihenkilöt keskustelevat työntekijöiden kanssa jopa viikoittain ja vähintäänkin kuukausittain heidän tavoitteistaan ja siitä, miten työntekijällä menee suhteessa tavoitteisiin ja mitä hänelle kuuluu. Sen lisäksi vuoteen mahtuu myös laajempia keskusteluja: esimerkiksi erilliset tavoite- ja urakeskustelut, hyvinvointikeskustelu ja palkkakeskustelu. Esihenkilöt ovat johtotehtävien lisäksi myös mukana asiakastapaamisissa, jotta työntekijät saavat palautetta tärkeästä työstään asiakkaiden kanssa ja esihenkilö saa oppia erilaisesta asiakaskohtaamisista, joita voi jakaa tiimin kesken.
“Työhyvinvointi ja työyhteisön kehittäminen ovat niitä avainsanoja tulevaisuuden työpaikoissa. Me haluamme panostaa niihin ja olla niissä parhaimmistoa”, Voutilainen toteaa.
Kuuntele alta koko jakso, niin kuulet lisää Voutilaisen urapolusta, Talenomin toiminnasta sekä Voutilaisen ajatuksista työelämästä ja johtajuudesta!
- Talenomin nettisivut (talenom.fi)
- Talenomin tarina (talenom.fi)
- Podcastin ja hankkeen nettisivu (ely-keskus.fi)
- Hankkeen Facebook-sivu (facebook.com)

Uralla Podcastissa keskustellaan Pohjois-Suomen yritysjohtajien kanssa heidän urapoluistaan ja johtajuudesta sekä sukelletaan astetta syvemmälle työelämän laadun kehittämiseen. Jos johtajuus, hyvinvointi ja oman ammattitaidon sekä yrityksen kehittäminen kiinnostaa, tämä podcast on juuri sinulle! Podcast-sarja on Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten sekä TE-toimiston tuottama ja TYÖ2030-ohjelman rahoittama. Kuudennen jakson juontaa Kristi Loukusa.