Maa-aineslaki 40 vuotta

Jos jossakin on asuinrakennuksia sekä teitä ja rautateitä, on jossakin muualla soramonttu tai louhos. Maa-aineksia tarvitaan runsaasti, mutta niiden ottaminen maasta ei ole aivan yksinkertaista. Maa-aineslaki onkin lunastanut paikkansa intressien yhteensovittamisessa ja pohjavesien suojelussa kuluneen 40 vuoden aikana.

Soramonttu, pohjalla sorakasoja ja autoja.
Soramontun muuttamaa maisemaa Sotkamossa. Kuva: Elli Moilanen, Kainuun ELY-keskus.

Soraa ja hiekkaa saadaan parhaiten harju- ja deltamuodostumista, jotka ovat muodostuneet jääkauden lopun sulavesivirtojen vaikutuksesta. Harjut ovat usein maisemallisesti muusta ympäristöstään erottuvia, ja varsin monet harjut ovat aktiivisessa virkistyskäytössä. Useat kansallispuistot on perustettu harjuympäristöön: muun muassa Hossassa, Rokualla ja Tiilikkajärvellä saa kulkea harjumaisemissa. Harjuja on kuitenkin vain 3,3 % Suomen maapinta-alasta ja niiden maankäyttö on hyvin monipuolista, mikä voi aiheuttaa haasteita sora- ja hiekanottopaikkojen sijoittamiselle. Maa-aineslain ansiosta kauneusarvot ja luonnonolosuhteiden arviointi otetaan lupakäsittelyn yhteydessä huomioon.

Kenties tärkein harjujen käyttöön liittyvä seikka on kuitenkin maanpinnan alapuolella, sillä Suomen antoisimmat ja parhaat pohjavesimuodostumat sijaitsevat harjumuodostumissa. Useiden kaupunkien ja kylätaajamien vesihuolto perustuu kokonaan harjujen vesivarantoihin – esimerkiksi Kajaanin kaupungissa käytetään taajama-alueella pelkästään Matinmäen-Mustikkamäen ja Koutaniemen harjudeltojen pohjavesialueilta pumpattua pohjavettä. Liian syvälle ulottuva tai hyvin laajamittainen soran ja hiekan ottaminen voi heikentää pohjaveden laatua, jota turvataan yleensä määräämällä maa-ainesluvassa riittävät suojakerrokset pohjavesitason yläpuolelle sekä varmistamalla ottoalueen riittävä etäisyys vedenottamoihin.

Ärjänsaaren rantamaisema Oulujärven suuntaan hiekkaharjun päältä kuvattuna.
Ärjänsaari edustaa arvokasta ja maisemallisesti kaunista harjualuetta, jolta maa-ainesta ei voisi ottaa. Kuva: Anne Keronen, Kainuun ELY-keskus

Nykyään maa-ainesten ottamisen painopiste on siirtymässä kalliokiviaineksen ottoon, jossa eturistiriidat ilmenevät hiukan erityyppisinä kuin soran ja hiekan otossa. Kallion räjäyttäminen, louhiminen ja murskaaminen saattavat herättää närää lähiasukkaissa muun muassa melu- ja pölyvaikutusten vuoksi. Haasteita maa-ainesten käytölle asettaa myös se, että vaikka meillä Kainuussa maa-ainesvaroja on vielä runsaasti, on koko maan osalta tilanne toinen: esimerkiksi soveltuvimmat soravarannot ovat lopussa etenkin suurten kasvukeskusten läheisyydessä.

Maa-aineslain tärkeä, 40-vuotinen ura ristiriitojen ratkojana ja ympäristön suojelijana tulee siis varmasti jatkumaan. Tulevaisuudessa olisi myös hyvä, jos kiertotaloutta kehitettäisiin maa-ainesten osalta, jolloin neitseellisiä maa-ainesvaroja voisi korvata enemmän kierrätysaineksella.


Maa-ainesten ottaminen. Opas ainesten kestävään käyttöön. (valtioneuvosto.fi)


Silmälasipäinen, ruskeahiuksinen, mustapaitainen nainen katsoo hymyillen kameraan.

Elli Moilanen, ympäristöasiantuntija

Kirjoittaja työskentelee maa-aines ja pohjavesiasioiden parissa Kainuun ELY-keskuksella.

Vieraslajien parissa tekemistä riittää

Puolitoista vuotta on vierähtänyt vieraslajien valtakunnallisena koordinaattorina Kainuun ELY-keskuksesta käsin. Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti kolme virkaa toukokuun alusta vuonna 2020 ja viroista kaksi meni Luonnonvarakeskukseen (Luke) ja yksi ELY-keskuksiin. Samalla aloitettiin myös haitalliseksi säädettyjen vieraslajien harkinnanvaraiset avustukset, joiden ensimmäinen hakukierros toteutettiin syksyllä 2020 ja toinen hakukierros syksyllä 2021.

LUKE ylläpitää vieraslajit.fi -portaalia, jossa on paljon hyödyllistä tietoa vieraslajeista ja niiden torjunnasta. ELY-keskuksiin on kehitetty toimintamallia, joka tullaan ottamaan käyttöön osana jokapäiväistä toimintaamme. Meillä ei kuitenkaan ole missään virastossa tai kunnissa ns. torjuntajoukkoja, jotka voitaisiin hälyttää haitalliseksi säädettyjen vieraslajien esiintymäpaikoille. Siksi torjuntatyöhön kutsutaan kaikkia talkoilemaan ja osa torjuntatyöstä tehdään muiden töiden yhteydessä tai avustusten avulla.

Vieraslajien torjunta perustuu vieraslajilakiin ja asetukseen sekä EU:ssa että kansallisella tasolla. Suomessa on myös laadittu neljä hallintasuunnitelmaa, joiden mukaan torjunta kohdistetaan tärkeimmille alueille. Haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja pitää lain mukaan maanomistajien torjua omistamillaan mailla. Monet vieraskasvilajit ovat kuitenkin levinneet niin laajoille alueille, että niiden torjunta on kohdistettava ensisijaisesti luonnonsuojelualueille, virkistysalueille ja niiden lähialueille sekä ranta- ja saaristoluontoon.

Vieraslajit ovat ihmisen tuomia

Vieraslajit ovat ihmisen tuomia, kun taas tulokaslajit leviävät uusille alueille itse. Myös tulokaslajit voivat aiheuttaa levitessään ongelmia, mutta niiden torjuntaa tehdään ilman lain tuomaa velvoitetta. Vieraslajit ovat erittäin hyviä leviämään ja vaikeita poistaa. Olenkin verrannut vieraslajien torjuntaa laihdutukseen. Kilot kertyvät helposti, mutta niiden poistaminen on hankalaa ja pitkäaikaista.

Vieraslajien torjunta vaatii pitkäjänteisyyttä ja huolellisuutta. Monien vieraskasvilajien siemenet voivat säilyä maassa siemenpankissa jopa kymmeniä vuosia. Lisäksi esim. jättiputkiyksilö voi kesän aikana tuottaa jopa 80 000 siementä. Jättiputket erittävät furanokumariineja, jotka auringon valon kanssa aiheuttavat palovamman kaltaisia ihovaurioita. Siksi jättiputkien torjunnassa on suojauduttava hyvin ihon osalta.

Lähikuva keltamajavankaalikasvustosta. Lehdet ovat vihreitä, soikeanmuotoisia ja kiiltäviä.
Keltamajavankaali on lähtöisin Pohjois-Amerikan länsiosista ja sitä on aikoinaan tuotu koristekasviksi Eurooppaan. Kasvi on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Kuva: Reima Leinonen.

Luonnon monimuotoisuus kärsii vieraslajeista

Monet ihmiset haluaisivat antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta unohtavat samalla, että nuo vieraslajit tukahduttavat alkuperäiset kasvilajit esiintymispaikoillaan. Monet aiemmin metsämansikkaa kasvaneet rinteet ovat tällä hetkellä lupiinien peitossa. Lupiinit houkuttelevat kyllä hyvin kimalaisia, mutta kukintojen sisältämä lupaniini heikentää kimalaisten lisääntymistä.

Viimeisen vuoden aikana ovat monet heränneet torjumaan haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja avustusten avulla sekä useiden kampanjoiden vauhdittamana (Kutsumaton vieras -kampanja ja Soolotalkoot-kampanja). Toiveenamme onkin, että vieraslajien torjunta on tullut jäädäkseen ja että me kaikki haluaisimme kantaa kortemme kekoon, jolloin esittämäni slogan ”yhdessä me teemme sen”, toteutuu tulevina vuosina.

Espanjansiruetana on kookas ja ruskea, jolla on pitkittäisjuovat kyljillä. Kyljessä näkyy myös hengitysaukko.
Espanjansiruetana on levinnyt ihmisen mukana Etelä-Euroopasta pohjoiseen asti. Kaikkiruokaisena se voi aiheuttaa suuria tuhoja kotipuutarhoissa ja viljelyksillä. Kuva: Reima Leinonen.

Avustushankkeilla haitallisten vieraslajien kimppuun

Avustuksilla toteutetuissa hankkeissa on tehty monipuolisesti torjuntaa, neuvontaa ja torjunnan seurantaa sekä otettu käyttöön uusia ideoita uusia innovointeja tekniikoiden osalta. Uusia menetelmiä ovat olleet mm. kuumavesihöyrykäsittely kasveille ja sukkulamadot ja ankat espanjansiruetanoille sekä lampailla laiduntaminen jättipalsamille. Tulevat vuodet näyttävät olemmeko onnistuneet kehittämään menetelmiä, joiden avulla voimme tehokkaasti vähentää vieraslajihaittoja maassamme. Tietenkin toivomme myöskin, että harkinnanvarainen vieraslajien rahoitushaku jatkuisi vuosittain ja näin saisimme mahdollisimman monet vieraslajit kuriin.

Havaitse, tunnista, ilmoita ja torju – Tietoa vieraslajeista Suomessa: Vieraslajit.fi -portaali


Reima Leinonen seisoo keltamajavankaali-kasvuston vieressä.

Kirjoittaja Reima Leinonen toimii valtakunnallisena vieraslajikoordinaattorina ja tehtävää hoidetaan Kainuun ELY-keskuksessa.

Miten Naavaparran metsä suojeltiin

Aamuauringon säteet siivilöityvät yön ripustamien seittien lävitse. Kastehelmet kimaltavat ja heijastavat sateenkaaren värejä hennoilla vesipisaroiden pinnoilla. Edessä vaaran rinteessä kohoaa vanha jyhkeänä seisova ikikuusikko, jossa jo tiaiset touhukkaana etsivät syötävää ja pyrähtelevät kurkistellen Kulkijan reittiä.

Rinteen kivisessä uomassa piilottelevan puron solina katoaa tuulen suhinaan haapojen latvuksissa. Syksyn väriloisto hehkuu keltaisen ja kirkkaan oranssin väreissä syvän punaisiin sävyihin. Kesällä runsaana peittona sademetsän tuntua luoneet isot saniaiset ja mesiangervot ovat lakastuneet ja taipuneet jo syksyn edessä odottamaan seuraavaa kevättä ja kesää. Kulkija kiertää tutun reitin, jonka varrella ovat tutuksi tulleet kivenlohkareet, puron iloisesti poukkoilevat polut, tuulessa haviset haavat ja kuusikon järeät näreet harmaine naavapartoineen. Muutaman vuoden takainen lumikuorma oli osalle näistä vanhoista herroista liikaa ja latva on pudonnut tykyn mukana maahan. Samoin myrskytuulet ovat jättäneet jälkensä metsän muotoon, kaatuneita ja maatuneita runkoja on paikoitellen runsaasti. Kulkija istahtaa suuren pitkällään olevan rungon päälle ja ottaa esiin repustaan termospullon. Kuksassa höyryävä kahvi tuoksuu raikkaassa syyssäässä ja lämmittää mukavasti mieltä ja kehoa.

Havumetsä.

Samaan aikaan ELY-keskuksessa on uusi päivä alkanut ja aamua rytmittää saapuneiden viestien merkiksi kilahteleva sähköposti. Hakemuksia lähetetään ja niitä palautuu takaisin allekirjoitettuna, päätöksiä valmistellaan ja viedään ratkaistavaksi. Uusia tarjottuja kohteita tarkastellaan jatkotoimenpiteitä varten. Lisämääräraha luonnonsuojelualueiden hankintaan kiinnostaa maanomistajia koko maakunnan alueella.

Kulkijalle metsä on ollut turvapaikka jo pienestä alkaen: siinä se on ollut muuttumattomana niin kauan kuin hänkin. Kulkija on jo ajansaatossa itsekin hopeoitunut. Siinä istuessaan hän pohtii, kuinka tämän hetken voisi jakaa uudestaan ja uudestaan myös lastensa ja lastenlasten kanssa. Hetken levähdettyä Kulkija muistaa lehtijutun, siinä puhuttiin suojelualueesta – mitähän se tarkoittaa tämän metsän kanssa?

Lähikuva kuusen oksasta.

Kulkija tutkii asiaa lisää ja tiedustelee suojelusta paikallisesta ELY-keskuksesta. Hakemus luonnonsuojelualueen perustamisesta tulee vireille. ELY-keskuksen asiantuntija tarkastelee Kulkijan tarjoamaa kohdetta monelta eri kantilta, tutkii luontoarvoja ja suojelupotentiaalia, onko siellä tehty hakkuita tai muita toimenpiteitä. Ilmakuvalta näkyy, kuinka harmaapartainen kuusikko rajoittuu vaihettumisvyöhykkeen kautta suoalueeseen. Päätetään lähteä maastoon tarkastamaan kohteen soveltuvuutta suojeluun.

Maastossa alustavat tarkastelut vahvistuvat ja kohde on kuin suoraan METSO valintaperusteiden esitteestä. Runsaslahopuustoinen kangasmetsä kätkee sisäänsä pienialaisia lehtoja ja rinteessä kallioalue tarjoaa mahtavat näköalat edessä avautuvalle suoalueelle. Puro solisee iloisesti omassa luonnontilaisessa uomassaan ja löytyypä vielä lähdekin, josta puro saa alkunsa. Suoalue on säästynyt ojituksilta ja yksittäiset männynkäppyrät kertovat sen nähneen monta sukupolvea ennen meitä. Perustettava suojelualue muodostuu vanhasta metsästä lehtoineen ja puroineen sekä luonnontilaisesta suoalueesta.

Puut kohoavat kohti taivasta.

Kulkija on tyytyväinen suojelualueen rajaukseen, nyt siinä tulisi säästymään hänelle niin tärkeät metsäalueet kuin vanha lakkasuokin, josta useat luonnon tarjoamat kultakimpaleet ovat aamupuuron päälle löytyneet. Alue oli jo muutenkin hänen omassa suojelussa, mutta nyt suojelu jatkuu pysyvänä hänen jälkeensäkin. Kulkijan yllättää iloisesti myös rauhoituksesta tarjottu korvaus. Kulkija laskee tarkoin ja huomaa, että tarjottu korvaus vastaa korvausta, jonka hän olisi puukaupan yhteydessä saanut.

Kulkija allekirjoittaa ELY-keskuksen laatiman hakemuksen, jossa alueelle sovitaan rauhoitusmääräykset. Rauhoituksen myötä vanhat naavapartaiset näreet saavat heiluttaa oksiaan tuulessa huoletta ilman kirveen iskemän pelkoa ja marjastaja kantaa saaliitaan suon sylistä ja metsän helmoista. Naavaparran kuusikko, siinäpä oiva nimi luonnonsuojelualueeksi ajattelee Kulkija ja niin suojelualue on nimetty maanomistajan tahdon mukaisesti.

Päätös suojelualueesta tehdään ja Naavaparran kuusikko saa jäädä rauhassa kehittymään luonnon mukana omaan tahtiin vielä vanhemmaksi metsäksi.


Nainen katsoo kameraan. Takana on metsämaisema.

Kirjoittaja Suvi Schroderus työskentelee luonnonsuojeluasiantuntijana suojelualueiden hankinnassa Kainuun alueella.