Turvetuotanto muutosvaiheessa

Mitä turve on ja mihin sitä käytetään?

Turve on eloperäinen maalaji, jota syntyy ja kerrostuu suokasvien kuoltua ja hajottua hitaasti eli ns. epätäydellisen hajoamisen tuloksena. Hapen puutteen ja runsaan veden vuoksi kasvit eivät hajoa kunnolla ja näin syntyy kasvava turvekerros. Geologisesti maalaji luokitellaan turpeeksi, kun se sisältää vähintään 75 % orgaanisia ainesosia, kuten sammalta, saroja, puita ja varpuja.  

Suomessa turve on luokiteltu hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi, mutta EU:ssa se on luokiteltu samaan ryhmään fossiilisten polttoaineiden kanssa. Maailman mittakaavassa turpeen tuotanto on suurinta nimenomaan Suomessa ja seuraavina maina tulevat esimerkiksi Saksa, Irlanti ja Ruotsi. 

Turvetta voidaan käyttää polttoaineena samaan tapaan kuin kivihiiltä ja sillä tuotetaan esimerkiksi sähköä ja kaukolämpöä. Turvetuotannon yleisimmät tuotantotavat ovat jyrsin- ja palaturve. Jyrsinturvetuotannossa suoalue ensin kuivatetaan ojittamalla, jonka jälkeen poistetaan pintakasvillisuus.

Vuosittain suoalueelta jyrsitään pintakerros, joka kuivataan tuotantokentällä välillä kääntäen. Kuiva turve kasataan saran keskelle, josta se kuljetetaan aumaan pääasiassa touko–elokuun aikana. Jyrsinturpeen lisäksi tuotetaan myös palaturvetta, joka irrotetaan suosta erityisellä palannostokoneella. Palojen annetaan kuivua kentällä ja niitä käännellään joitakin kertoja ennen kuin kuivuneet palat kerätään aumoihin.  

Turvetuotantoalue, jonka takana turveauma.
Turvetuotantoalue Kainuussa. (Kuva: Katja Vainionpää).

Energiakäytön lisäksi turvetta käytetään maatalouskäytössä esimerkiksi kuivike-, imeytys- ja kompostikäytössä. Näiden avulla voidaan vähentää muun muassa lannan typen haihtumista, hajuhaittoja sekä haitta-aineiden kulkeutumista vesistöihin. Lisäksi turve soveltuu puutarhakäyttöön kasvuturpeena esimerkiksi taimikasvatukseen, kukkien ja vihannesten kasvualustoiksi sekä maanparannukseen. Eikä sovi unohtaa, että turvetta käytetään myös kylpy- ja hoitoturpeena.  

Turpeen polttoainekäytössä tapahtunut muutos

Päästökauppa tarkoittaa Euroopan unionissa toteuttavaa järjestelyä, jossa haitallisia päästöjä tuottavat laitokset ovat velvollisia omistamaan kutakin tuottamaansa päästömäärän yksikköä kohti tietyn määrän päästöoikeuksia. Laitokset voivat myös ostaa ja myydä keskenään päästöoikeuksia. Toisin sanoen päästökauppa on markkinapohjainen keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaasti. Päästökaupan tarkoituksena on pitää kasvihuonekaasupäästöt EU:n päästökauppasektorilla asetetun päästökaton rajoissa ja toimia suunnannäyttäjänä Pariisin ilmastosopimuksen edellytyksille. Suomen kansallisena päästökauppaviranomaisena toimii Energiavirasto.   

Päästökauppa määrittää päästöille hinnat ja päästöoikeuksien kallistuminen ajaa fossiilisten polttoaineiden ja samalla myös turpeen käyttöä alaspäin. 1.1.2021 turpeen energiaveroa korotettiin alkaen 3,00 eurosta 5,70 euroon megawattituntia kohti (HE 167/2020 vp). Tavoitteena on, että päästöoikeuden hinnan kanssa turpeen energiakäyttö vähintään puolittuu hallitusohjelman mukaisesti vuoteen 2030 mennessä. 

Käytännössä päästöoikeuksien kohonnut hinta tarkoittaa sitä, että turpeen energiakäytöstä on tullut kalliimpaa. Turpeen määrän väheneminen energiakäytössä on ollut kuitenkin ennakoitua nopeampaa. Turvetta on nostettu viime vuosiin saakka yli 50 000 hehtaaria, mutta vuonna 2020 tuotantoala väheni 37 000 hehtaariin. Joidenkin arvioiden mukaan suopohjia vapautuu tällä hetkellä noin 10 000 hehtaarin vuosivauhdilla ja levossa olevien tuotantoalueiden määrät ovat yleisesti kasvaneet (Ympäristönsuojelun valvonnan sähköinen asiointijärjestelmä YLVA). 

Miten tilanne näkyy valvontaviranomaisen työssä

ELY-keskus valvoo ympäristönsuojelulain ja sen nojalla myönnetyn ympäristöluvan noudattamista turvetuotannossa. ELY-keskus tekee yhteistyötä myös kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten kanssa. Ympäristölupapäätöksen valvonnan tarkoituksena on selvittää, vastaako toiminta ympäristölupapäätöstä, täyttyvätkö ympäristöluvan myöntämisen edellytykset edelleen, vastaako lupa ajantasaista lainsäädäntöä ja aiheutuuko toiminnasta lupamääräyksistä huolimatta ympäristön pilaantumista. Valvontatehtävät voidaan jakaa laillisuus- ja yleisen edun valvontaan ja nykyään myös toiminnan lopettaminen on jaettu omaksi työosakseen. Alla oleva kaavio havainnollistaa hieman työtehtävien jakautumista turvetuotannon valvontatehtävissä.  

Yleinen edun valvonta:Laillisuusvalvonta:Toiminnan lopettaminen:
– Suunnittelu ja luvan
hakemusvaihe -> neuvonta ja lausunnot
– Luvan muuttamisen tarpeen
arviointi sekä päästötarkkailun
riittävyyden arviointi
– Jälkihoitovaihe ja tarkkailu
– Vastineet, mahdolliset valitukset luvasta.– Tarkastukset– Jälkikäyttö -> muu valvonta.
– Tarkkailutulokset, vuosiraportit, vesienkäsittelyrakenteen toimivuus
– Häiriötilanteet, yleisöilmoitukset
– Muu kirjeenvaihto
toiminnanharjoittajan kanssa.

Kuinka turvetuotannon väheneminen ja loppuminen näkyy täällä Kainuussa? Vuonna 2021 valvottavia toimintoja turvetuotannossa on 28 kpl, kun esimerkiksi viisi vuotta sitten, vuonna 2016 valvottavia toimintoja oli 39 kpl. Valvontaviranomainen suorittaa säännöllisesti toiminnan määräaikaistarkastuksia turvetuotantoalueilla. Tarkastettavasta kohteesta käydään läpi mm. ympäristölupa ja sen määräykset sekä tuotantoalueen päästö- ja vaikutustarkkailun tulokset. Lisäksi käydään läpi edelliset tarkastuskertomukset, uusin ilmakuva ja suunnitelmakartta sekä muut kohteeseen ja toimintaan liittyvät asiakirjat.

Määräaikaistarkastuksella arvioidaan, vastaako toiminta myönnettyä ympäristölupaa kokonaisuudessaan. Tänä kesänä tehdyistä 15 määräaikaistarkastuksesta, yhdeksän liittyi tuotannon lopettamiseen, mikä kuvaa hyvin turvetuotantoalueiden lopettamisvauhtia. Tällä hetkellä työt koostuvatkin suurelta osin tuotannon lopettamista koskevien määräysten valvonnasta.  

Turvetuotannon päättymisen jälkeen alue siirtyy jälkihoitoon, jolloin toiminnanharjoittaja siistii alueen ja poistaa turvetuotantoon liittyvät tarpeettomat rakenteet. Jälkihoitoon kuuluu myös alueen ympäristövaikutusten tarkkailu tuotannon päättymisen jälkeen. Jälkihoitovaiheesta säädellään jokaisen tuotantoalueen ympäristöluvassa. Turvetuottajan vastuu tuotantoalueesta päättyy, kun ELY-keskus toteaa jälkihoitotyöt ympäristöluvan mukaisesti toteutuneiksi. Tämän jälkeen maanomistaja valitsee alueelle sopivimman jälkikäyttömuodon. Alue voidaan ottaa esimerkiksi viljelykseen, metsittää, soistaa uudelleen tai sille voidaan perustaa esimerkiksi kosteikko.

Ilmakuva kosteikosta ja taustalla metsää.
Kosteikko tuotannon jälkikäyttönä. (Kuva: Katja Vainionpää).

Kirjoittaja Katja Vainionpää työskentelee ympäristöasiantuntijana Kainuun ELY-keskuksessa.

KAJAK-työ kaivosympäristöasiantuntijan silmin

Sain mahdollisuuden kertoa jotain työstäni ELY:n Kaikuja Kainuusta -blogissa, joten haluan avata lukijoille KAJAK-hankkeena taustoja ja kaivosympäristöasiantuntijan työtäni vanhojen ja käytöstä poistettujen kaivosalueiden kanssa. Vakuutuin aiheen valinnasta, kun toimittaja soitti minulle viime viikolla. Koin työni tärkeäksi, mutta vielä tärkeämmäksi koin mahdollisuuden viranomaisena jakaa tietoa asiallisesti ja avoimesti. On hienoa, että hankkeesta, jossa olen mukana, ollaan kiinnostuneita.

Aloitin työskentelyn vanhojen ja hylättyjen kaivoskohteiden kanssa vuonna 2019 Kainuun ELY-keskuksen ja ympäristöministeriön tehtävänkierrossa. Tuolloin Euroopan komission käynnissä olevissa hankkeissa otettiin esille mm. käytöstä poistettujen ja hylättyjen kaivosten tilanne eri jäsenvaltioissa. Ministeriön tehtävässä kohdalleni tuli päivittää vuonna 2012 koottu vanhojen kaivosten kaivannaisjätealueiden kansallinen luettelo yhdessä alueellisten ELY-keskusten sekä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) asiantuntijan kanssa. KAJAK-työ alkoi jo huomattavasti aiemmin kuin minun työpanokseni siinä ja vanhojen kaivosalueiden tutkiminen sekä niiden ympäristövaikutusten arvioiminen alkoi jo ennen KAJAK-selvityksiä.

Ruohottonut alue
Kornäsin kunnassa, vanhan kaivoksen päältään kasvittunut rikastushiekka-alue. Kuva: Auri Koivuhuhta

Aloittaessani Pirkanmaan ELY-keskuksen Maaperä kuntoon -ohjelman KAJAK-hankkeessa vuoden 2020 keväällä sain eläkkeellä olevalta henkilöltä puhelun, jossa minulle kerrottiin tämän kaltaista hanketta yritetyn viedä eteenpäin jo 1990-luvun ja 2000-luvun vaihteessa. Tämä oli viestintää parhaimmillaan, ja loi uskoa hankkeen tarpeellisuudesta. Sain siis 1,5 vuotta sitten mahdollisuuden aloittaa kaivosympäristöasiantuntijana ko. tehtävässä, jossa kartoitetaan vanhojen ja hylättyjen kaivosten ympäristövaikutuksia, riskejä sekä arvioidaan tarvittaessa kohdennettua kunnostamistarvetta.

Vanhat kaivokset – mistä puhutaan?

Siellä missä on ollut kaivostoimintaa, on muodostunut myös jätettä. Kaivosten kaivannaisjätteiden haitallisuuteen ja uhkiin niin ympäristölle kuin ihmisten terveydelle vaikuttavat mm. jätteen laatu, määrä sekä niiden käsittely sulkemisvaiheessa.

Vaikka Suomessa on kartoitettu satoja vanhoja ja hylättyjä kaivosalueita, niin vain murto-osa niistä sisältyy KAJAK-hankkeiden tuloksista laadittuun kansalliseen luetteloon. KAJAK-työssä keskitytäänkin kaivoskohteisiin, joissa käytöstä poistetuista ja hylätyistä jätealueista mahdollisesti aiheutuu haitallisia vaikutuksia ympäristöön.

Kaksi henkilöä tutkimassa mittaria.
Särkiniemen vanhan kaivoksen avolouhoksen vedenlaatututkimuksessa mukana. Kuvassa mitataan parhaillaan mm. veden pH-arvoa, sähkönjohtokykyä, happipitoisuutta, lämpötilaa ja hapetuspelkistysarvoa. Virkahenkilö katsoo tuloksia mielenkiinnolla. Kuva: Ari Kolehmainen (Envineer Oy)

Huomion arvioista on, ettei Suomessa ole yhtään suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavaa vanhaa kaivosaluetta. Vanhat kaivosalueet ovat olleet osin kunnostettuina tai kunnostamattomina vuosista kymmeniin vuosiin, joten akuuttia vaaraa ympäristölle ei näissä kohteissa ole havaittu. Kuitenkin KAJAK-hankkeen kohteesta riippuen ympäristöön kulkeutuu usein haitta-ainepitoisia ja happamia vesiä riittämättömästi kunnostetuilta tai kunnostamattomilta kaivannaisjätealueilta.

Yhteistyöstä voimaa

Vanhojen kaivosten ympäristötutkimuksia on tehty jo kymmeniä vuosia. Tutkimuksiin ovat osallistuneet Geologian tutkimuskeskus, yliopistot ja monet muut tahot. Kaivannaisjätealueiden kartoitustyössä (KAJAK) ovat olleet vahvasti mukana GTK, Suomen ympäristökeskus, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset.

Kaivostorni metsittyneessä maisemassa.
Salossa Metsämontun vanha kaivosalue syksyllä 2020. Kuvassa on vanha kaivostorni. Kuva: Auri Koivuhuhta

Pirkanmaan ELY-keskuksen KAJAK-hankkeessa yhteistyö eri toimijoiden kanssa jatkuu. Ympäristöministeriön ja alueellisten ELY-keskusten lisäksi vuoropuhelua käydään monien tahojen kanssa. Tällaisia ovat mm. Säteilyturvakeskuksen (STUK), Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes), Museoviraston ja alueellisten museoiden asiantuntijat sekä Kainuun ELY-keskuksen patoturvallisuusviranomainen ja etenkin maan- ja kiinteistönomistajat sekä kuntien viranomaiset ym.

Lisäksi keskusteluja on käyty tarvittaessa kaivosteollisuuden edustajien kanssa. KAJAK-Hankkeiden lähtiessä käyntiin myös konsulttiyrityksillä on roolinsa toteuttaessaan tutkimuksia ja/tai laatiessaan riskiperusteista, yleiskunnostustarpeen suunnitelmaa eli kunnostustarpeen ja kestävyyden arviointia.

Mitä Kainuun ELYn kaivosasiantuntija tekee?

Olen ollut kaivosympäristöasiantuntijana mukana Pirkanmaan KAJAK-hankkeen alusta alkaen. Aluksi kansallisen luettelon 31:stä kohteesta valittiin 19 kohdetta KAJAK-hankkeeseen suljettujen ja hylättyjen kaivosten kaivannaisjätealueiden jatkokartoituksen (KAJAK II, 2018) perusteella.

Pirkanmaan ELY-keskuksen selvitystyön ulkopuolelle rajattiin mm. kohteet, joissa oli mainittu olevan kaivospiiri, kunnostus käynnissä tai kunnostukselle ympäristölupa. Osa vuoden 2018 julkaisussa olleista ja kansallisesta luettelosta poistettavaksi ehdotetuista kohteista poistettiin luettelosta vuonna 2019 luettelon uudelleen arvioinnissa. Tuolloin kansallisen luettelon kaivoskohteiden määrä väheni 40:stä 31:een.

Etualalla vesimonttu ja takana rinne ja kaivostorni.
Orijärven vanhan kaivoksen sivukiven kaivannaisjätealue (sivukivialue). Toiminta alueella loppui vuonna 1955. Kuva: Auri Koivuhuhta

Kohteita poistettiin mm. seuraavista syistä:

  • jäte oli viety kaivostäyttöön eli alueella ei ollut enää kaivannaisjätteen jätealuetta
  • jäte oli todettu pysyväksi, jolloin siitä ei voida olettaa aiheutuvan haitallisia vaikutuksia
  • jätteen ympäristövaikutukset oli todettu vähäisiksi
  • kunnostamisen katsottiin olleen riittävä

Pirkanmaan ELY-keskuksen KAJAK-työssä kaivosympäristöasiantuntijana olen kerännyt kohteista taustatietoa ja perehtynyt olemassa olevaan tietoon, ja ollut aktiivisesti mukana kohteiden etenemisen priorisoinnissa sekä eri sidosryhmien kanssa käydyissä keskusteluissa tuoden oman osaamiseni näkökulmaa esille sekä osallistunut hankkeen suunnitteluun että viestintään.

Hankkeiden suunnittelussa olen muun muassa kommentoinut muiden asiantuntijoiden kanssa vanhan kaivoskohteen tutkimussuunnitelman sisällön riittävyyttä ja käynyt tutustumassa kohteisiin. Kaivoskohteet eroavat toisistaan mm. geologialtaan, siksi kohteista riippuen painotetaan erilaisia tutkimuksia. Hyvin monessa vanhassa kaivoskohteessa ympäristövaikutuksista on saatavissa vähän tietoa, kuten kaivannaisjätteiden ominaisuuksista tai ympäröivien vesien laadusta, ekologisista tutkimuksista puhumattakaan.

Äskettäin käynnistyneessä Lieksan kaupungin Mätäsvaaran kaivoskohteen seurantatutkimuksissa selvitetään rikastushiekan ominaisuuksia sekä siitä mahdollisesti aiheutuvaa kuormitusta alueen maaperään, pohja- ja pintavesiin sekä ilmaan. Etenkin pölyämiseen kiinnitettiin huomioita tutkimuksen tarjousvaiheessa, sillä aiemmissa kartoituksissa Mätäsvaaran kohteessa on suositeltu pölyämisen ympäristövaikutusten selvittämistä. Tätä selvitetään nyt seurantatutkimuksessa. Käynnissä oleville hankkeille on perustettu seurantaryhmiä, joissa olen mukana asiantuntijana.

Työ jatkuu

KAJAK-kohteiden kaivannaisjätealueiden valtakunnallinen selvitystyö on edennyt kuudessa kaivoskohteessa ja työ jatkuu ensi vuonnakin ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Tarkemmin KAJAK-hankkeen etenemisestä tiedotetaan Maaperä kuntoon -sivustolta (https://maaperakuntoon.fi/fi-FI).

Itse jatkan KAJAK-hankkeesta asiantuntijana tiedottamista, tai tiedon välittämistä omalla Twitter-tililläni jatkossakin ja vastaan kysymyksiinne mielelläni.


Nainen pipo päässä talvisessa maisemassa.

Kirjoittaja Auri Koivuhuhta työskentelee ympäristöasiantuntijana Kainuun ELY-keskuksessa, kaivannaistoiminnan ympäristöturvallisuus -tiimissä sekä Pirkanmaan ELY-keskuksen KAJAK-hankkeen tiimissä

Miten Naavaparran metsä suojeltiin

Aamuauringon säteet siivilöityvät yön ripustamien seittien lävitse. Kastehelmet kimaltavat ja heijastavat sateenkaaren värejä hennoilla vesipisaroiden pinnoilla. Edessä vaaran rinteessä kohoaa vanha jyhkeänä seisova ikikuusikko, jossa jo tiaiset touhukkaana etsivät syötävää ja pyrähtelevät kurkistellen Kulkijan reittiä.

Rinteen kivisessä uomassa piilottelevan puron solina katoaa tuulen suhinaan haapojen latvuksissa. Syksyn väriloisto hehkuu keltaisen ja kirkkaan oranssin väreissä syvän punaisiin sävyihin. Kesällä runsaana peittona sademetsän tuntua luoneet isot saniaiset ja mesiangervot ovat lakastuneet ja taipuneet jo syksyn edessä odottamaan seuraavaa kevättä ja kesää. Kulkija kiertää tutun reitin, jonka varrella ovat tutuksi tulleet kivenlohkareet, puron iloisesti poukkoilevat polut, tuulessa haviset haavat ja kuusikon järeät näreet harmaine naavapartoineen. Muutaman vuoden takainen lumikuorma oli osalle näistä vanhoista herroista liikaa ja latva on pudonnut tykyn mukana maahan. Samoin myrskytuulet ovat jättäneet jälkensä metsän muotoon, kaatuneita ja maatuneita runkoja on paikoitellen runsaasti. Kulkija istahtaa suuren pitkällään olevan rungon päälle ja ottaa esiin repustaan termospullon. Kuksassa höyryävä kahvi tuoksuu raikkaassa syyssäässä ja lämmittää mukavasti mieltä ja kehoa.

Havumetsä.

Samaan aikaan ELY-keskuksessa on uusi päivä alkanut ja aamua rytmittää saapuneiden viestien merkiksi kilahteleva sähköposti. Hakemuksia lähetetään ja niitä palautuu takaisin allekirjoitettuna, päätöksiä valmistellaan ja viedään ratkaistavaksi. Uusia tarjottuja kohteita tarkastellaan jatkotoimenpiteitä varten. Lisämääräraha luonnonsuojelualueiden hankintaan kiinnostaa maanomistajia koko maakunnan alueella.

Kulkijalle metsä on ollut turvapaikka jo pienestä alkaen: siinä se on ollut muuttumattomana niin kauan kuin hänkin. Kulkija on jo ajansaatossa itsekin hopeoitunut. Siinä istuessaan hän pohtii, kuinka tämän hetken voisi jakaa uudestaan ja uudestaan myös lastensa ja lastenlasten kanssa. Hetken levähdettyä Kulkija muistaa lehtijutun, siinä puhuttiin suojelualueesta – mitähän se tarkoittaa tämän metsän kanssa?

Lähikuva kuusen oksasta.

Kulkija tutkii asiaa lisää ja tiedustelee suojelusta paikallisesta ELY-keskuksesta. Hakemus luonnonsuojelualueen perustamisesta tulee vireille. ELY-keskuksen asiantuntija tarkastelee Kulkijan tarjoamaa kohdetta monelta eri kantilta, tutkii luontoarvoja ja suojelupotentiaalia, onko siellä tehty hakkuita tai muita toimenpiteitä. Ilmakuvalta näkyy, kuinka harmaapartainen kuusikko rajoittuu vaihettumisvyöhykkeen kautta suoalueeseen. Päätetään lähteä maastoon tarkastamaan kohteen soveltuvuutta suojeluun.

Maastossa alustavat tarkastelut vahvistuvat ja kohde on kuin suoraan METSO valintaperusteiden esitteestä. Runsaslahopuustoinen kangasmetsä kätkee sisäänsä pienialaisia lehtoja ja rinteessä kallioalue tarjoaa mahtavat näköalat edessä avautuvalle suoalueelle. Puro solisee iloisesti omassa luonnontilaisessa uomassaan ja löytyypä vielä lähdekin, josta puro saa alkunsa. Suoalue on säästynyt ojituksilta ja yksittäiset männynkäppyrät kertovat sen nähneen monta sukupolvea ennen meitä. Perustettava suojelualue muodostuu vanhasta metsästä lehtoineen ja puroineen sekä luonnontilaisesta suoalueesta.

Puut kohoavat kohti taivasta.

Kulkija on tyytyväinen suojelualueen rajaukseen, nyt siinä tulisi säästymään hänelle niin tärkeät metsäalueet kuin vanha lakkasuokin, josta useat luonnon tarjoamat kultakimpaleet ovat aamupuuron päälle löytyneet. Alue oli jo muutenkin hänen omassa suojelussa, mutta nyt suojelu jatkuu pysyvänä hänen jälkeensäkin. Kulkijan yllättää iloisesti myös rauhoituksesta tarjottu korvaus. Kulkija laskee tarkoin ja huomaa, että tarjottu korvaus vastaa korvausta, jonka hän olisi puukaupan yhteydessä saanut.

Kulkija allekirjoittaa ELY-keskuksen laatiman hakemuksen, jossa alueelle sovitaan rauhoitusmääräykset. Rauhoituksen myötä vanhat naavapartaiset näreet saavat heiluttaa oksiaan tuulessa huoletta ilman kirveen iskemän pelkoa ja marjastaja kantaa saaliitaan suon sylistä ja metsän helmoista. Naavaparran kuusikko, siinäpä oiva nimi luonnonsuojelualueeksi ajattelee Kulkija ja niin suojelualue on nimetty maanomistajan tahdon mukaisesti.

Päätös suojelualueesta tehdään ja Naavaparran kuusikko saa jäädä rauhassa kehittymään luonnon mukana omaan tahtiin vielä vanhemmaksi metsäksi.


Nainen katsoo kameraan. Takana on metsämaisema.

Kirjoittaja Suvi Schroderus työskentelee luonnonsuojeluasiantuntijana suojelualueiden hankinnassa Kainuun alueella.