Olen Veera ja hyppäsin kesäksi Kainuun ELY:n viestintäharjoittelijan saappaisiin. Alun perin olen kotoisin Lopelta, mutta tieni on kuljettanut minut Jyväskylän kautta Kuopioon. Opintoni Jyväskylän yliopistossa ovat loppusuoralla, ja valmistumisen myötä minusta tulee suomen kielen ja kirjallisuuden aineenopettaja. Pääaineeni on suomen kieli, ja kirjallisuuden sekä opeopintojen lisäksi olen opiskellut myös draamakasvatusta.

Harjoittelupaikan saaminen tuli minulle oikeastaan hieman yllätyksenä, sillä muistan haastattelussakin maininneeni, että kaikki olisi minulle melko uutta – joskin kohtaisin sen innolla, sillä esimerkiksi sosiaalinen media on ollut yksi kiinnostukseni kohteista opintojeni aikana. On ollut kuitenkin mahtavaa huomata, että oma osaamiseni on antanut hyvän pohjan uuden rakentamiselle ja kaikista opinnoistani on ollut pestissä hyötyä. Lisäksi Kainuu oli minulle oikeastaan täysin vierasta seutua ennen harjoittelua, enkä voinut sanoa tietäväni, mitä kaikkea ELY-keskusten toiminta pitää sisällään. Harjoittelu oli siis todellakin hyppy tuntemattomaan!
Harjoitteluni sisältö on painottunut sosiaalisen median, kuten blogin ja Instagramin, ylläpitämiseen, mutta olen saanut laajan katsauksen myös organisaatioviestinnän sisäisiin koukeroihin ja ELY-keskuksen toimintaan. Lukuisten somejulkaisujen ja editoitujen tekstisivujen lisäksi olen muun muassa päässyt juontamaan podcastia, reissaamaan kameran kanssa ympäri Kainuuta, tutustumaan pohjavesimittausten maailmaan ja vierailemaan kaivoksessa. Jos kesän alussa en tiennyt ELY-keskuksesta juuri mitään, hahmottuvat sen ulottuvuudet yhteyksineen nyt selkeämmin. Suuri kiitos siitä kuuluu asiantuntijoille, jotka ovat viestintämateriaalien työstämisen ohessa jaksaneet kertoa niin tarinoita työvuosiensa varrelta kuin faktoja vastuualueeseensa liittyen.

Ehkä päällimmäisenä tunnen onnellisuutta siitä, että uskalsin hypätä tuntemattomaan ja kohti toista ammatillista kärkeä, vaikka opettajan ura onkin edelleen tavoitteeni. Kesä on tuonut myös opettajan salkkuun paljon oppeja, sillä esimerkiksi organisaatioviestinnän tuntemuksesta, erilaisten tekstilajien syvällisemmästä hallinnasta ja saavutettavuusasioihin perehtymisestä tulee ehdottomasti olemaan hyötyä äikänopen työssä. Olen oppinut niin paljon sekä konkreettisella tasolla esimerkiksi erilaisten ohjelmien käytöstä että abstraktimmalla tasolla ELY-keskuksen toimintaan liittyvistä teemoista, että sitä on hankala tiivistää sanoiksi. Jos siis haluaa monipuolisen harjoittelukokemuksen, kannattaa pitää ELY-keskuksen työpaikkoja silmällä – rohkeasti myös kauempaa kuin kotipaikkakunnalta, sillä nykyinen hybridimalli mahdollistaa sujuvan etätyöskentelyn.
Kun katson omaa kehityskaartani toukokuussa aloittaneesta, kaiken uutena kohtaavasta Veerasta tähän hetkeen, näen kasvaneeni ammattilaisena hirmuisesti. Onneksi ympärilläni on ollut kannustava ja positiivinen työyhteisö, joka on alusta asti ollut innoissaan luotsaamassa matkaani, luottanut osaamiseeni ja arvostanut ajatuksiani. On hienoa, että saan jatkaa kehittymistä osana viestintätiimiä myös harjoittelun jälkeen – kahden vuoden kuluttua saan kantaa luokkahuoneeseen jo useammankin täyden salkun matkan varrelta karttuneita oppeja!

Kirjoittaja Veera Niutanen jatkaa nyt harjoittelunsa jälkeen viestintäasiantuntijana Kainuun ELY-keskuksessa.