Kainuulainen hiilikädenjälki

Ilmastotyössä keskitytään moneen asiaan. Oikeastaan hurjan moneen asiaan. On päästöjen hillintää, sopeutumista ja tiedon kehittämistä erilaisin ratkaisuin. Ratkaisuja, jotka syntyvät monilla eri aloilla. Ilmastotyö, tieto ja ymmärrys onkin jokaisella alalla äärettömän tärkeää. Sielläkin, missä sen arvoa on ulkopuolisen silmin vaikeaa tunnistaa.

Hiilikädenjälki on yksi ilmastotyön näkökulmista, joka ei ole vielä niin tunnettu, mutta on yksi merkittävä ilmastotyön tarjoamista mahdollisuuksista. Sitra määrittää hiilikädenjäljen konseptina, joka kuvaa tuotteen, prosessin tai palvelun ilmastohyötyjä (päästövähennyspotentiaalia) sen käyttäjälle. Kuka tahansa voi luoda hiilikädenjälkeä. Kun esimerkiksi yritys tuottaa hiilikädenjälkeä asiakkaalleen, asiakas pystyy alentamaan omaa hiilijalanjälkeään.

Kaikki tahot, kuten yksilö, yritys, kunta sekä valtio, voivat kehittää toimintaansa ja samalla parantaa omaa hiilikädenjälkeään tuomalla aktiivisesti esille uusia innovaatioita, tuotteita, ratkaisuja ja palveluja, jotka luovat myönteisiä ympäristövaikutuksia niiden käytön aikana. Hiilikädenjäljessä on kyse myönteisistä ilmastovaikutuksista, jotka eivät syntyisi ilman hanketta, tuotetta tai toimijaa.

Millainen on kainuulainen hiilikädenjälki?

Kainuulaisesta hiilikädenjäljestä tulee ensimmäisenä mieleen Otanmäessä sijaitseva Škoda Transtech, joka kehittää ratkaisuja kestävään joukkoliikenteeseen. Hyvillä raitiovaunuratkaisuilla voidaan ehkäistä yksityisliikenteen päästöjen syntymistä.

Toisena esimerkkinä tulee mieleen Terraframe ja akkukemikaalitehdas. Terrafame tarjoaa sähköautojen hankintaketjuun vastuullisesti louhittuja ja jalostettuja akkumineraaleja. Terrafamella yhtiönä on maailman nikkelintuottajista pienin hiilijalanjälki ja yhtiön tuottaman nikkelisulfaatin hiilijalanjälki on yli 60 prosenttia pienempi kuin nikkelisulfaatin valmistuksessa keskimäärin.

Kolmantena voisi esitellä kuntatoimijoista Suomussalmen. Suomussalmi on pystynyt laskemaan päästöjään vuoden 2020 ennakkotietojen mukaan 58 prosenttia vuoden 2007 tasosta. Päästöt asukasta kohden ovat 4,9 tonnia, kun Suomessa keskimäärin sama luku on 6,4 tonnia. Suomussalmen kunta on tehnyt oikeita ratkaisuja mahdollistaakseen kuntalaisilleen ilmastoystävällistä asumista harvaanasutulla maaseudulla.

Tampereen keskusta kesällä, jossa kuva liikennöivästä raitiovaunusta edestä päin.
Tampereen Ratikka liikennöi Kainuussa valmistetuilla raitiovaunuilla. Kestävän liikkumisen ratkaisuilla voidaan vähentää yksityisliikenteen päästöjä. Kuva: Visit Tampere, Laura Vanzo.

Kuinka suuri on Kainuun, yksittäisen yrityksen tai kunnan hiilikädenjälki?

Hiilikädenjäljen laskennallisen vastauksen antaminen on vielä hankalaa. Laskenta perustuu pitkälti oletuksiin ja keskiarvoihin ja on riippuvainen laskettavasta kohteesta. Laskennassa huomioidaan myös sitä, kuinka paljon tuote tulee korvaamaan muita päästöjä tuottavia ratkaisuja. Tietyissä tapauksissa kyse on ennustamisesta. VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy) ja Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT (LUT-yliopisto) ovat kehittäneet laskentaopasta yksittäisille tuotteille. Meneillään on myös muita hankkeita ja selvityksiä hiilikädenjälkeen liittyen.

Vaikka hiilikädenjäljen laskenta voi olla haastavaa, on tärkeä ymmärtää, että vähähiilinen ilmastotyö nähdään maailmalla mahdollisuuksina ja ratkaisuina. Kaikki, jotka haluavat pienentää omaa tai tuotteensa hiilijalanjälkeä, haluavat ostaa raaka-aineita ja tuotteita sekä tehdä yhteistyötä niiden yritysten ja toimijoiden kanssa, jotka omaavat suuren hiilikädenjäljen. Kun keskitytään hiilijalanjäljen pienentämisen lisäksi myös positiivisen hiilikädenjäljen kasvattamiseen, on sillä merkittävä vaikutus yritysten toimintaan ja alueellisiin kehitysmahdollisuuksiin.

Mitäpä jos kainuulaisessa vihreässä siirtymässä edistettäisiin kainuulaisen hiilikädenjäljen kasvattamista?

Tutustu linkkeihin – lisätietoa hiilikädenjäljestä:


Kirjoittaja Jenni Väisänen työskentelee ympäristöasiantuntijana Kainuun ELY-keskuksessa.

Turvetuotanto muutosvaiheessa

Mitä turve on ja mihin sitä käytetään?

Turve on eloperäinen maalaji, jota syntyy ja kerrostuu suokasvien kuoltua ja hajottua hitaasti eli ns. epätäydellisen hajoamisen tuloksena. Hapen puutteen ja runsaan veden vuoksi kasvit eivät hajoa kunnolla ja näin syntyy kasvava turvekerros. Geologisesti maalaji luokitellaan turpeeksi, kun se sisältää vähintään 75 % orgaanisia ainesosia, kuten sammalta, saroja, puita ja varpuja.  

Suomessa turve on luokiteltu hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi, mutta EU:ssa se on luokiteltu samaan ryhmään fossiilisten polttoaineiden kanssa. Maailman mittakaavassa turpeen tuotanto on suurinta nimenomaan Suomessa ja seuraavina maina tulevat esimerkiksi Saksa, Irlanti ja Ruotsi. 

Turvetta voidaan käyttää polttoaineena samaan tapaan kuin kivihiiltä ja sillä tuotetaan esimerkiksi sähköä ja kaukolämpöä. Turvetuotannon yleisimmät tuotantotavat ovat jyrsin- ja palaturve. Jyrsinturvetuotannossa suoalue ensin kuivatetaan ojittamalla, jonka jälkeen poistetaan pintakasvillisuus.

Vuosittain suoalueelta jyrsitään pintakerros, joka kuivataan tuotantokentällä välillä kääntäen. Kuiva turve kasataan saran keskelle, josta se kuljetetaan aumaan pääasiassa touko–elokuun aikana. Jyrsinturpeen lisäksi tuotetaan myös palaturvetta, joka irrotetaan suosta erityisellä palannostokoneella. Palojen annetaan kuivua kentällä ja niitä käännellään joitakin kertoja ennen kuin kuivuneet palat kerätään aumoihin.  

Turvetuotantoalue, jonka takana turveauma.
Turvetuotantoalue Kainuussa. (Kuva: Katja Vainionpää).

Energiakäytön lisäksi turvetta käytetään maatalouskäytössä esimerkiksi kuivike-, imeytys- ja kompostikäytössä. Näiden avulla voidaan vähentää muun muassa lannan typen haihtumista, hajuhaittoja sekä haitta-aineiden kulkeutumista vesistöihin. Lisäksi turve soveltuu puutarhakäyttöön kasvuturpeena esimerkiksi taimikasvatukseen, kukkien ja vihannesten kasvualustoiksi sekä maanparannukseen. Eikä sovi unohtaa, että turvetta käytetään myös kylpy- ja hoitoturpeena.  

Turpeen polttoainekäytössä tapahtunut muutos

Päästökauppa tarkoittaa Euroopan unionissa toteuttavaa järjestelyä, jossa haitallisia päästöjä tuottavat laitokset ovat velvollisia omistamaan kutakin tuottamaansa päästömäärän yksikköä kohti tietyn määrän päästöoikeuksia. Laitokset voivat myös ostaa ja myydä keskenään päästöoikeuksia. Toisin sanoen päästökauppa on markkinapohjainen keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaasti. Päästökaupan tarkoituksena on pitää kasvihuonekaasupäästöt EU:n päästökauppasektorilla asetetun päästökaton rajoissa ja toimia suunnannäyttäjänä Pariisin ilmastosopimuksen edellytyksille. Suomen kansallisena päästökauppaviranomaisena toimii Energiavirasto.   

Päästökauppa määrittää päästöille hinnat ja päästöoikeuksien kallistuminen ajaa fossiilisten polttoaineiden ja samalla myös turpeen käyttöä alaspäin. 1.1.2021 turpeen energiaveroa korotettiin alkaen 3,00 eurosta 5,70 euroon megawattituntia kohti (HE 167/2020 vp). Tavoitteena on, että päästöoikeuden hinnan kanssa turpeen energiakäyttö vähintään puolittuu hallitusohjelman mukaisesti vuoteen 2030 mennessä. 

Käytännössä päästöoikeuksien kohonnut hinta tarkoittaa sitä, että turpeen energiakäytöstä on tullut kalliimpaa. Turpeen määrän väheneminen energiakäytössä on ollut kuitenkin ennakoitua nopeampaa. Turvetta on nostettu viime vuosiin saakka yli 50 000 hehtaaria, mutta vuonna 2020 tuotantoala väheni 37 000 hehtaariin. Joidenkin arvioiden mukaan suopohjia vapautuu tällä hetkellä noin 10 000 hehtaarin vuosivauhdilla ja levossa olevien tuotantoalueiden määrät ovat yleisesti kasvaneet (Ympäristönsuojelun valvonnan sähköinen asiointijärjestelmä YLVA). 

Miten tilanne näkyy valvontaviranomaisen työssä

ELY-keskus valvoo ympäristönsuojelulain ja sen nojalla myönnetyn ympäristöluvan noudattamista turvetuotannossa. ELY-keskus tekee yhteistyötä myös kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten kanssa. Ympäristölupapäätöksen valvonnan tarkoituksena on selvittää, vastaako toiminta ympäristölupapäätöstä, täyttyvätkö ympäristöluvan myöntämisen edellytykset edelleen, vastaako lupa ajantasaista lainsäädäntöä ja aiheutuuko toiminnasta lupamääräyksistä huolimatta ympäristön pilaantumista. Valvontatehtävät voidaan jakaa laillisuus- ja yleisen edun valvontaan ja nykyään myös toiminnan lopettaminen on jaettu omaksi työosakseen. Alla oleva kaavio havainnollistaa hieman työtehtävien jakautumista turvetuotannon valvontatehtävissä.  

Yleinen edun valvonta:Laillisuusvalvonta:Toiminnan lopettaminen:
– Suunnittelu ja luvan
hakemusvaihe -> neuvonta ja lausunnot
– Luvan muuttamisen tarpeen
arviointi sekä päästötarkkailun
riittävyyden arviointi
– Jälkihoitovaihe ja tarkkailu
– Vastineet, mahdolliset valitukset luvasta.– Tarkastukset– Jälkikäyttö -> muu valvonta.
– Tarkkailutulokset, vuosiraportit, vesienkäsittelyrakenteen toimivuus
– Häiriötilanteet, yleisöilmoitukset
– Muu kirjeenvaihto
toiminnanharjoittajan kanssa.

Kuinka turvetuotannon väheneminen ja loppuminen näkyy täällä Kainuussa? Vuonna 2021 valvottavia toimintoja turvetuotannossa on 28 kpl, kun esimerkiksi viisi vuotta sitten, vuonna 2016 valvottavia toimintoja oli 39 kpl. Valvontaviranomainen suorittaa säännöllisesti toiminnan määräaikaistarkastuksia turvetuotantoalueilla. Tarkastettavasta kohteesta käydään läpi mm. ympäristölupa ja sen määräykset sekä tuotantoalueen päästö- ja vaikutustarkkailun tulokset. Lisäksi käydään läpi edelliset tarkastuskertomukset, uusin ilmakuva ja suunnitelmakartta sekä muut kohteeseen ja toimintaan liittyvät asiakirjat.

Määräaikaistarkastuksella arvioidaan, vastaako toiminta myönnettyä ympäristölupaa kokonaisuudessaan. Tänä kesänä tehdyistä 15 määräaikaistarkastuksesta, yhdeksän liittyi tuotannon lopettamiseen, mikä kuvaa hyvin turvetuotantoalueiden lopettamisvauhtia. Tällä hetkellä työt koostuvatkin suurelta osin tuotannon lopettamista koskevien määräysten valvonnasta.  

Turvetuotannon päättymisen jälkeen alue siirtyy jälkihoitoon, jolloin toiminnanharjoittaja siistii alueen ja poistaa turvetuotantoon liittyvät tarpeettomat rakenteet. Jälkihoitoon kuuluu myös alueen ympäristövaikutusten tarkkailu tuotannon päättymisen jälkeen. Jälkihoitovaiheesta säädellään jokaisen tuotantoalueen ympäristöluvassa. Turvetuottajan vastuu tuotantoalueesta päättyy, kun ELY-keskus toteaa jälkihoitotyöt ympäristöluvan mukaisesti toteutuneiksi. Tämän jälkeen maanomistaja valitsee alueelle sopivimman jälkikäyttömuodon. Alue voidaan ottaa esimerkiksi viljelykseen, metsittää, soistaa uudelleen tai sille voidaan perustaa esimerkiksi kosteikko.

Ilmakuva kosteikosta ja taustalla metsää.
Kosteikko tuotannon jälkikäyttönä. (Kuva: Katja Vainionpää).

Kirjoittaja Katja Vainionpää työskentelee ympäristöasiantuntijana Kainuun ELY-keskuksessa.

Ajatelmia maaseudusta

MTK-Pohjois-Suomen MaaseutuHarava 2-hankkeen syksy painottuu paljolti hankkeessa toteutettavaan Kainuun maatalouden strategia- ja toimenpideohjelman laatimiseen. Sidosryhmistä koostuvassa työryhmässä olemme pohtineet Kainuun maatalouden vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia sekä uhkia.

Vahvuutenamme on ennen kaikkea kivijalkamme: maidontuotanto. Maatilayrittäjillä on vahva halu kehittää tilansa kannattavuutta sekä pelloilla että navetoissa osaamisen ja jatkuvan oppimisen kautta. Jotta kivijalka pysyisi edelleen pystyssä, tarvitsemme maatiloille myös jatkajia.

Ostajat ja myyjät on saatava kohtaamaan, sekä maaseudun vetovoimaisuutta on nostettava nuorien silmissä. Ruoka on yksi olennaisimmista asioista elämässämme, joten miten onkaan mahdollista, että suomalaisen ruoan arvostus on niin alhaista? Dilemma on täysin absurdi, ja muuttaaksemme tätä asiaa tarvitsemme jokaisen maaseudun kehittämisorganisaation yhteistyötä sekä paljon kuluttajiin kohdistuvaa tiedonvälitystä. Tämän lisäksi me Kainuussa kaipaamme lisää yhteistyötä niin sidosryhmien kuin maanviljelijöiden välille. Varsinkin tilojen välinen yhteistyö toisi merkittäviä etuja kannattavuuteen näin peltopirstaleisessa maakunnassa. Yhteistyö esimerkiksi viljelykierrossa tai peltotöissä toisi valtavasti hyödyllistä synergiaa tilojen toimintaan.

Meillä Kainuussa on puhdas toimintaympäristö kehittää maataloustoiminnan oheen myös sivuelinkeinoja tukemaan pääelinkeinoja. Maaseutumatkailu, metsien virkistyskäyttö ja Green Care ovat mitä oivallisimpia keinoja hyödyntää Kainuun puhdasta ympäristöä sekä monipuolistaa yritysten toimintaa. Maatiloilla on mahdollisuus kehittää yritystoimintaansa monipuolisemmaksi, jolloin kassavirtoja muodostuu useammasta eri purosta.

Ayshirelehmä kesälaitumella ja katsoo suoraan kameraan. Taustalla harmaantunut lato.
Maidontuotanto on Kainuun selkäranka. Maidontuotantoon on investoitu voimakkaasti viime vuosien aikana – maidontuotanto on kasvanut tilojen vähenemisestä huolimatta.
Kuva: @maaseutuverkosto

Yövyin lammastilalla muutama vuosi sitten Pohjois-Karjalassa, josta sai muun muassa ostaa lampaan taljoja sekä tarkastella tilan elämää läheltä. Kokemus oli mahtava sekä itselle sekä varsinkin kaupunkilaiselle avopuolisolleni; kuinka moni kaupunkilainen on edes silittänyt lammasta koskaan?

Itselle tutut asiat voivat olla toiselle ihmiselle sangen uusia ja ihmeellisiä, ja juuri siinä piilee yksi maaseutumatkailun valteista; uudet kokemukset.


MTK-Pohjois-Suomen hanke on aloittanut toimintansa elokuussa 2021 ja toimii Kainuun maakunnan alueella. Hanke järjestää infoja, webinaareja ja seminaareja muun muassa seuraavista aihealueista: hiilensidonta, nurmitalous, investoinnit, omistajanvaihdokset ja maatilojen riskienhallinta.

  • MaaseutuHarava 2-hankkeen päähallinnoijana toimii MTK Pohjois-Suomi ja osatoteuttajana ProAgria Itä-Suomi
  • Hankkeen toteutusaika on 1.5.2021 – 30.6.2023
  • Yleisenä tavoitteena on Kainuun maatalouden yhteensovitus suhteessa EU:n ohjelmakauteen 2023–2027 sekä Kainuun maatalousstrategian ja toimenpideohjelman laatiminen
  • Hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja valtio.

Kirjoittaja Heidi Kumpula toimii hankepäällikkönä MaaseutuHarava 2-hankkeessa, MTK Pohjois-Suomi ry:ssä.