Jos jossakin on asuinrakennuksia sekä teitä ja rautateitä, on jossakin muualla soramonttu tai louhos. Maa-aineksia tarvitaan runsaasti, mutta niiden ottaminen maasta ei ole aivan yksinkertaista. Maa-aineslaki onkin lunastanut paikkansa intressien yhteensovittamisessa ja pohjavesien suojelussa kuluneen 40 vuoden aikana.
Soraa ja hiekkaa saadaan parhaiten harju- ja deltamuodostumista, jotka ovat muodostuneet jääkauden lopun sulavesivirtojen vaikutuksesta. Harjut ovat usein maisemallisesti muusta ympäristöstään erottuvia, ja varsin monet harjut ovat aktiivisessa virkistyskäytössä. Useat kansallispuistot on perustettu harjuympäristöön: muun muassa Hossassa, Rokualla ja Tiilikkajärvellä saa kulkea harjumaisemissa. Harjuja on kuitenkin vain 3,3 % Suomen maapinta-alasta ja niiden maankäyttö on hyvin monipuolista, mikä voi aiheuttaa haasteita sora- ja hiekanottopaikkojen sijoittamiselle. Maa-aineslain ansiosta kauneusarvot ja luonnonolosuhteiden arviointi otetaan lupakäsittelyn yhteydessä huomioon.
Kenties tärkein harjujen käyttöön liittyvä seikka on kuitenkin maanpinnan alapuolella, sillä Suomen antoisimmat ja parhaat pohjavesimuodostumat sijaitsevat harjumuodostumissa. Useiden kaupunkien ja kylätaajamien vesihuolto perustuu kokonaan harjujen vesivarantoihin – esimerkiksi Kajaanin kaupungissa käytetään taajama-alueella pelkästään Matinmäen-Mustikkamäen ja Koutaniemen harjudeltojen pohjavesialueilta pumpattua pohjavettä. Liian syvälle ulottuva tai hyvin laajamittainen soran ja hiekan ottaminen voi heikentää pohjaveden laatua, jota turvataan yleensä määräämällä maa-ainesluvassa riittävät suojakerrokset pohjavesitason yläpuolelle sekä varmistamalla ottoalueen riittävä etäisyys vedenottamoihin.
Nykyään maa-ainesten ottamisen painopiste on siirtymässä kalliokiviaineksen ottoon, jossa eturistiriidat ilmenevät hiukan erityyppisinä kuin soran ja hiekan otossa. Kallion räjäyttäminen, louhiminen ja murskaaminen saattavat herättää närää lähiasukkaissa muun muassa melu- ja pölyvaikutusten vuoksi. Haasteita maa-ainesten käytölle asettaa myös se, että vaikka meillä Kainuussa maa-ainesvaroja on vielä runsaasti, on koko maan osalta tilanne toinen: esimerkiksi soveltuvimmat soravarannot ovat lopussa etenkin suurten kasvukeskusten läheisyydessä.
Maa-aineslain tärkeä, 40-vuotinen ura ristiriitojen ratkojana ja ympäristön suojelijana tulee siis varmasti jatkumaan. Tulevaisuudessa olisi myös hyvä, jos kiertotaloutta kehitettäisiin maa-ainesten osalta, jolloin neitseellisiä maa-ainesvaroja voisi korvata enemmän kierrätysaineksella.
Maa-ainesten ottaminen. Opas ainesten kestävään käyttöön. (valtioneuvosto.fi)
Elli Moilanen, ympäristöasiantuntija
Kirjoittaja työskentelee maa-aines ja pohjavesiasioiden parissa Kainuun ELY-keskuksella.
kainuunely.com 