Yritysten välistä yhteistyötä ja toimivia matkapaketteja hankkeen voimin

Kainuuseen tulevat matkailijat viipyvät alueella usein vain lyhyen ajan, jolloin myös alueen palvelutarjonta jää hyödyntämättä. Tätä puutetta ratkaisemaan on käynnistetty yritysryhmähanke Elinvoimaa kiertoryhmistä, joka on koonnut yhteen yrityksiä Suomussalmelta, Kuhmosta sekä Taivalkoskelta. Vuoden mittaisen hankkeen tarkoitus on kehittää valmiita kiertomatkapaketteja sekä yritysten välistä yhteistyötä.

– Ideana tässä on, että saataisiin tehtyä erilaisia paketteja eri teemojen ympärille. Kehitellään aiheita, joiden takia ihmiset saataisiin tulemaan tänne, kuvailee hanketta koordinoiva Seppo Räisänen.

Eri teemojen ympärille kietoutuva kiertomatka veisi sekä ryhmät että yksittäiset matkailijat kunnasta ja kohteesta toiseen esimerkiksi kirjallisuuteen, ruokaan, sotaan tai teatteriin perehtyen.

Hankkeessa mukana oleva Idän Taiga ry:n varapuheenjohtaja ja poikansa yritystä Kultaista Kukkoa sekä Wanha Kurimoa edustava Veikko Huovinen on erityisen tyytyväinen siihen, että tällä kertaa myös ruoka on nostettu yhdeksi teemaksi.

– Yleensä kun puhutaan matkailusta, helposti mielletään matkailun olevan vain se, mitä on majoitusliikkeessä. Nyt myös villiruokateema on nostettu selkeästi esiin.

Hankkeessa myös etsitään kiertomatkapakettien myyjiksi sopivia matkanjärjestäjiä. Tarkoitus on löytää ne toimijat, joiden asiakkaat ovat kiinnostuneita juuri kainuulaisista kiertomatkoista.

– On turha saada paketteja myyntiin sellaiselle matkanjärjestäjälle, jonka kohderyhmät eivät ole niistä kiinnostuneet. Pitää löytää oikeat matkanjärjestäjät sekä kotimaasta että ulkomailta, Räisänen toteaa.

Kiertomatkapakettien luomisen lisäksi hankkeen tarkoitus on lisätä yritysten välistä yhteistyötä ja yritysten välistä luottamusta. Ei riitä, että yrityksen kotisivuilla luetellaan 10 erilaista kiertomatkapakettia, mikäli ne eivät aidosti toimi.

– Tarvitaan selkeä käytäntö siitä, miten toimitaan tilauksen tullessa. Jokaisella yrityksellä tulee olla valmius huolehtia omasta osiostaan ja mahdollisuus luottaa siihen, että jokainen hoitaa oman tonttinsa, Räisänen huomauttaa.

Myös Veikko Huovinen alleviivaa alueellisen yhteistyön merkitystä. Ilman hanketta tällainen yhteinen asioihin perehtyminen ja suunnitteleminen olisivat Huovisen mukaan jääneet todennäköisesti tekemättä. Lisäksi hän toivoo, että myös hankkeen päätyttyä jokainen yritys jatkuvasti kehittäisi omia palveluitaan. Tavoite on, että yhteistyö muodostuisi automaatioksi, jolloin yhteispaketteja suunniteltaisiin myös jatkossa ottaen mukaan erilaiset yritykset.

Hankkeessa suunniteltavat paketit ovat vielä alkumetreillä, mutta ensimmäinen yhteinen esite saatiin valmiiksi ja jakoon Matkamessuille. Esitteeseen Huovinen on tyytyväinen, mutta odottaa jo muidenkin toimenpiteiden käynnistymistä ja etenemistä.

– Sitä on niin kärsimätön, Huovinen naurahtaa.

Kainuun ELY-keskus on myöntänyt Kainuun Etu Oy:n hallinnoimalle Elinvoimaa kiertoryhmistä -hankkeelle Euroopan maaseuturahaston tukea 85 485 euroa.

Mikä yritysryhmähanke?

 

  • Yritysryhmähankkeissa 3–10 mikro- ja pienyrityksen ryhmä kehittää toimintaansa sekä yhteisillä kehittämistoimenpiteillä että yrityskohtaisesti.
  • Hankkeiden tukiprosentti on 75% .
  • Tavoitteena voi olla esimerkiksi tuotannollisen yhteistyön kehittäminen, markkinointi- ja myyntiyhteistyön kehittäminen tai tuoteperheen suunnittelu.
  • Yritykset saavat hyödyn rahan sijaan kehittämispalveluina.
  • Yritysryhmässä mukana olevat yritykset välttyvät hankehallinnoinnin vaatimalta työltä, sillä hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii jokin kehittämisorganisaatio.
  • Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020 on rahoitettu tähän mennessä koko maassa 101 yritysryhmähanketta.

Lue myös:

Kainuun ELY-keskuksen rahoituskatsaus elokuu–joulukuu 2017

Elektronisen urheilun suosio kasvaa – eSports Center -hanke vastaa valmennustarpeeseen

Teemahanke vauhdittaa kainuulaisen metsäbiotalouden kasvua ja työpaikkojen syntyä


Ilona Mäki-Maukola

 

Kirjoittaja Ilona Mäki-Maukola työskentelee Kainuun ELY-keskuksessa viestintäasiantuntijana.