Kainuulaisista marjoista proteiinipatukaksi – PureProtein Finland

Alkutalvesta 2019 perustettu PureProtein Finland Oy valmistaa marjajalosteita, joiden pääosassa ovat kainuulaiset marjat. Yritys tähtää kansainvälisille markkinoille lisäaineettomilla ja vegaanisilla tuotteillaan. Kajaanilainen terveystuoteyritys käynnistyi kokeiluhankkeesta saaduin tuloksin. Jatkohankkeella kehitetään tuotantoprosessia ja tähdätään kansainvälisille markkinoille.

Aiemmin toiminimellä toiminut oululaislähtöinen Maija Autio haki rahoitusta kokeiluhankkeelle. Sen turvin oli mahdollista tehdä markkinatutkimusta kahdelle erimakuiselle proteiinipatukalle.

Hankkeen puitteissa toteutetut maistatukset ja tuotetestaukset saivat hyvää palautetta. Myös markkinatutkimus näytti vihreää valoa.

Keväällä 2019 PureProtein Finlandille myönnettiin perustamistuki, jolla käsin valmistettavien patukoiden tuotantoprosessia on ryhdytty kehittämään. Tukihakemuksen tekemiseen Maija sai apua ProAgrialta. – He varmistivat, että kaikki tulee hakemukseen oikein.

Omasta tarpeesta tuotteeksi

Idea patukoille syntyi jo vuonna 2013, kun Autio oli kouluttautumassa toiseen ammattiinsa, Personal Traineriksi. – Koulutuksen aikana mietin, että eikö ole olemassa proteiinipatukkaa, joka olisi lisäaineeton ja sopisi omiin makutottumuksiini paremmin.

Pitkään kehittynyt ajatus lisäravinnepatukoista muuttui todeksi vasta pari vuotta sitten, kun nuorelle valmentajalle avautui siihen sopiva tilaisuus.

– Alun perin kehitin tuotteen omaan käyttööni. Nyt on ollut mukava huomata, että samanlaisia ajatuksia on myös muilla. Lisäravinnemarkkinoilla on kiinnostusta aidon makuisille tuotteille.

Metsät täynnä superfoodia

Brändi ja tuotteen idea on Aution mukaan otettu vastaan hyvin. – Kävin Saksassa Grüne Woche -messuilla ja siellä näille tuotteille olisi tilausta. Luonnollisuus, lisäaineettomuus ja vegaanisuus ovat tuotteeni vahvuuksia, ja ne kiinnostavat ihmisiä.

Aution mukaan vegaaniset tuotteet ovat miljardibisnes Keski-Euroopassa. Mitä pohjoisemmaksi Suomessa mennään, sitä vähemmän vegaaniudella on merkitystä.

– Euroopan mittakaavassa luonnolliset tuotteet saavat kuitenkin enemmän huomiota kuluttajien keskuudessa, Autio tietää. – Ihmiset haluavat ostaa aitoja makuja. Heitä kiinnostaa tietää mitä tuote sisältää ja he lukevat pakkausselosteen. Se vaikuttaa ostopäätökseen.

PureProtein patukoiden kehittäjä Maija Autio pitelee proteiinipatukoita kädessään.
Idea PureProtein -tuotteisiin syntyi Maija Aution omista tarpeista löytää lisäaineettomia ja luonnollisen makuisia proteiinipatukoita.

PureProtein -patukat on tehty vain kuudesta raaka-aineesta, joista yksi on kainuulainen marja.
– Jos joskus tulevaisuudessa tuotantoni täytyisi siirtää ulkomaille, kainuulainen marja pysyy silti yhtenä raaka-aineista. Täällä metsät ovat täynnä terveellistä ja puhdasta marjaa, joka on parasta mahdollista superfoodia. Mielestäni meidän pitäisi opetella hyödyntämään luonnon antimia enemmän.

Haasteena tuotteen kehittämisessä on Aution mukaan ollut sen säilyvyys.
– Kun raaka-aineita ei kuumenneta, niin valmiin tuotteen säilyvyystestit ovat aikaa vieviä, kertoo Autio.

Yrityksen perustamisen jälkeen markkinoille on tullut jonkin verran muitakin tuotteita joissa lisäaineita on vähemmän, joten kysyntä tämän tyyppisille tuotteille on selvästi nousussa. Ennen kansainvälisille markkinoille pyrkimistä Autio aikoo keskittyä kotimaan valloitukseen.

PureProtein -patukoilla onkin kasvava jälleenmyyjien verkosto ympäri Suomea. – Tuotantoa täytyy kehittää automaattisemmaksi ja brändiä viilata vielä hieman.

Lähitulevaisuudessa työntekijän palkkaaminen on ajankohtaista. Kansanvälistymistä tavoitteleva Autio on myös harkinnut yhtiökumppania tai sijoittajaa.
– Jos haluaa saada tuotteilleen jalansijaa ulkomailla, siihen ei julkinen raha riitä. Joutuu hakemaan sijoitukset muualta.

Lisätietoja yrityksestä: PureProtein Finland Oy


Kirjoitus on julkaistu Vekkari-lehdessä syksyllä 2019, joka on Kainuun ELY-keskuksen ja Elävä Kainuu Leader- ja Oulujärvi Leader -ryhmien tiedotuslehti.

Lehti sisältää käytännön esimerkkejä rahoitetuista hankkeista.

Lehden voi lukea kokonaan sähköisessä muodossa: Vekkari 2019 – Rohkeutta yrittää